Miljoonalahjoitus korkeakoulutuksen kehittämiseen Satakunnassa

Satakunnan korkeakoulusäätiö on saanut reilun miljoonan euron lahjoituksen diplomikauppias Jukka Jylliltä korkeakoulutuksen ja -tutkimuksen kehittämiseen yhteistyössä alueen elinkeinoelämän ja yritysten kanssa.

Jyllin lahjoitus käsittää osakerahastoja ja vuokrahuoneistoja. Hänen toivomuksensa mukaisesti säätiö on päättänyt perustaa varojen hallinnointia ja käyttöä varten Jukka ja Mirjami Jyllin nimeä kantavan rahaston.

- Toivon, että lahjoitus mahdollisimman laajasti ja monipuolisesti edistää Porin alueen elinkeinoympäristöä ja tutkimusta sekä nostaa alueen koulutustasoa. Ehkä Porin oman yliopiston saamiseenkin tällä on vaikutusta, kertoo Jukka Jylli.

- Onhan tämä ilon päivä Porin alueen korkeakoulutukselle ja elinvoimalle! Tiedossani ei ole vastaavia lahjoituksia alueella ainakaan tällä vuosituhannella. Kuten Jylli itsekin toivoi, toivottavasti tämä hänen valtava lahjoituksensa rohkaisee muitakin kantamaan kortensa kekoon yhteisissä asioissa, toteaa Satakunnan korkeakoulusäätiön hallituksen puheenjohtaja Sampsa Kataja.

Satakunnan korkeakoulusäätiön tarkoitus on tukea yliopistollista koulutusta sekä korkeakouluopetuksen ja tieteellisen tutkimustyön kehittämistä Satakunnassa. Säätiö hankkii lahjoitusvaroja yrityksiltä ja yhteisöiltä Porin yliopistokeskuksessa toimivien yksiköiden tieteelliseen tutkimustyöhön, opetuksen monipuolistamiseen ja kansainvälistymiseen.

Parhaillaan Satakunnan korkeakoulusäätiö kerää lahjoitusvaroja Porin yliopistokeskuksessa toimivaan Tampereen yliopiston Informaatioteknologian ja viestinnän tiedekuntaan perustettavaan kahteen professuuriin, joiden osaamisalana on dataintensiiviset sovellukset ja tekoälyn ohjelmistonäkökulmat.

Lisätietoja:

puheenjohtaja Sampsa Kataja, Satakunnan korkeakoulusäätiön hallitus
p. 050 512 2571